SLATEK KY

Slatek Ky on perustettu vuonna 1978. Yhtiö on erikoistunut kunnallisen vesihuollon sähkö-, instrumentointi- ja automaatiotoimituksiin. Nykyaikaiset toimitilamme sijaitsevat Oulun Kiviniemessä. Toimialueemme kattaa koko Suomen. Meillä työskentelee 29 ammattitaitoista henkilöä.

Kokenut edelläkävijä

Kokemuksemme vesienkäsittelylaitosten sähköistyksestä ja automatisoinnista on Suomen laajimpia. Olemme mm. tuoneet ensimmäisinä taajuusmuuttajakäytöt vesihuoltoon v. 1979. Samoin toimme ensimmäisinä logiikat vesienkäsittelyn ohjauksiin v. 1986. Toteutettuja vesihuollon yksiköitä meillä on kaiken kaikkiaan n. 1 500, joista logiikoin jo reilut 1 200. Kaikilla avainhenkilöillämme niin asennus- kuin suunnittelutyön puolella on jo 15–25 vuoden työsuhde yhtiössämme.