YHTIÖN HISTORIA

Slatek Ky:n tarina alkoi 7.9.1978, kun sähköteknikot Risto Huuki ja Jorma Koskimäki sekä mittaus- ja säätöteknikko Paavo Huuki allekirjoittivat yhtiösopimuksen Rajasähkö Ky:n perustamiseksi. Toimintaa aloiteltiin omakotitalojen sähköasennusten parissa, toimistona Riston makuuhuone ja kuljetuskalustona pari rättisitikkaa.

Vuonna 1983 yhtiössä päätettiin keskittyä enemmän työskentelyyn vesihuollon parissa. Rajasähkö-nimi muutettiin toimintaa paremmin kuvaavaksi Sähkö- ja Laitostekniikka Slatek Ky:ksi 29.12.1983.

Muutokset 90-luvun vaihteessa

Vuonna 1989 toimisto muutti Kempeleentie 7:ään sekä varasto ja työpaja Ilmarinkatu 3:een. Vuoteen 1992 mennessä kaikki toiminnot oli kuitenkin jo keskitetty Kempeleentielle.

Lama-aikana, vuosina 1991–92, lopetettiin kokonaan kiinteistösähköistyksien teko. Kaikki kahdeksan slatekilaista keskittyivät palvelemaan vesihuoltolaitoksia.

Mukaan jätevesipuolen huoltotoimet

Vuosituhannen vaihtuessa Slatek muutti omaan toimitaloon Tuotekuja 4:ään. Vuoden 2001 lopulla yrityksessä päätettiin ottaa toimintaan mukaan myös jätevesipuolen huoltotoiminnot. Aluksi jätevesipumppuhuolto toimi vuokratiloissa Liitintie 13:ssa. Sittemmin toiminta on siirtynyt v. 2007 valmistuneeseen laajenuusosaan Tuotekuja 4:ään. Slatekin kokonaisvahvuus on tänä päivänä 26 henkilöä.

Historiallista innovatiivisuutta

Alusta asti Slatekin yrityskuvaan on vaikuttanut voimakkaasti pyrkimys pitää yritys kehityksen kärjessä. Kun taajuusmuuttajat alkoivat yleistyä sähkömoottoreiden säätömuotona 1970-luvun lopulla, tehtiin päätös toteuttaa ensimmäinen taajuusmuuttajasäätöinen vedenottamo Vaalan kunnan Kankariin. Tuolloin elettiin vuotta 1979. Toteutus oli onnistunut ja luotettava, sillä alkuperäinen taajuusmuuttaja toimi ilman häiriöitä kaksikymmentä vuotta, aivan 1990-luvun lopulle asti. Sen rikkoi lopulta kohdalle osunut salamanisku. Sittemminhän taajuusmuuttajakäytöt ovat syrjäyttäneet kaikki muut paineensäätömuodot.

Vuonna 1986 Slatek oli tekemässä ensimmäistä ohjelmoitavalla logiikalla toteutettua kohdetta Piippolan Vesi Oy:n ja Pulkkilan kunnan yhdessä rakennuttamaan Pihlaisten vedenottamoon. Nykyisin jo hyvinkin pienet kohteet varustetaan ohjelmoitavin ohjausjärjestelmin. Slatek on toteuttanut niitä kaikkiaan reilusti yli tuhat.

Ensimmäinen pc-valvomo rakennettiin Haapaveden jätevedenpuhdistamolle vuonna 1991. Tietääksemme Suomen ensimmäinen radiomodeemein toteutettu pc-valvomo-kaukokäyttö rakennettiin Ivalon taajamaan vuotta myöhemmin. Tällä hetkellä toteutettuja kaukokäyttökohteita on Suomessa yli kolmekymmentä.

Toteutuneita kehitysaskelia ovat olleet GSM-puhelimella toteutetut hälytys- ja ohjausratkaisut. Laitoksia valvotaan ja ohjataan monipuolisesti ja turvallisesti ajasta ja paikasta riippumatta.

Kautta linja vastuullinen asiakassuhde

Yrityksen pääperiaatteena on vastuuntuntoinen ja pitkäaikainen asiakassuhde. Laadunhallintajärjestelmämme on sertifioitu v. 2004. Sen keskeinen tavoite on vain ja ainoastaan TYYTYVÄINEN ASIAKAS!